Please set your Main Menu on the Appearance > Menus page. For more information please read the documentation.

Purjelautailu – purjehtimista vai ei?

Purjelautailu on hieman kummallinen sekoitus lainelautailua ja purjehdusta. 1980-luvulla syntynyt urheilulaji saa monet vielä nykyäänkin hieman hämilleen. Vaikka purjelautailu on saanut virallisen aseman olympialaisissa yhtenä purjehdusluokkana, on ollut paljon keskustelua siitä, onko purjelautailu todellakin purjehdusta, vai jotain aivan muuta.

Purjelauta kehitettiin Kaliforniassa vuonna 1967, ja sen keksijäksi on lähteestä riippuen mainittu joko Hoyle Schweizer tai Jim Drake. Kun aallot ovat pieniä, lauta liikkuu kuin purjevene, mutta isoissa aalloissa kokeneimmat lautailijat voivat surffailla kuin lainelautailussa. Lautaa ohjaillaan kallistelemalla puolelta toiselle kuten skeitti- tai lumilautaa. Ihannetuulena pidetään navakkaa puuskatonta 7m/s nopeutta.

Purjelaudan historiaa

Vaikka purjelautailu virallisena muotona kehitettiin 1900-luvun puolivälissä, varsinkin Polynesialaisessa kulttuurissa lainelautailu, ja vedessä kuljetettavat laudat ovat olleet perinteisesti erittäin suosittuja jo yli vuosituhannen ajan. Ensimmäiset versiot nykyaikaisesta purjelaudasta kehiteltiin vuonna 1948, vaikka virallinen patentti Jim Draken mallille tuli markkinoille vasta vuonna 1968. Kehittelemisessä apuna oli myös Hoyle Schweizer, ja yhdessä he patentoivatkin saman mallin purjelaudan. Myöhemmin kaksikolle tuli riitaa patentista, ja heidän tiensä erosivat.

1970- ja 1980-luvuilla purjelaudat jaettiin kahteen malliin: shortboardeihin ja longboardeihin. Longboardit olivat usein 3 metriä pitkiä tai vähän yli, ja shortboardit luonnollisesti vähän lyhyempiä. 1990-luvulta lähtien varsinkin lyhyempi malli on kasvattanut suosiotaan purjelautailijoiden keskuudessa, ja muodostunut lähes ainoaksi purjelaudan malliksi.

Lajin suosio kasvoi tasaisesti koko 1980-luvun, mutta lähti hiipumaan sen vaatimien olosuhteiden vuoksi. Purjelautailu tarvitsee nimittäin sekä hyviä tuulia, että isoja aaltoja, jotta harrastaminen on mielekästä. Tällainen sää on harvinainen suurimmassa osassa maailmaa. 2000-luvun alussa alettiin kuitenkin kehittää uudenlaisia purjelautoja lajin pelastamiseksi, ja laji onkin lähtenyt pieneen nousuun pitkän suvantovaiheen jälkeen.

Miltä purjelautailu näyttää nykyään

Nykyään purjelaudat jaetaan monenlaisiin eri kategorioihin. Joukossa on muun muassa lainepurjelautoja, sekä vapaampia lautoja, joilla on helppo lautailla varsinkin tyynemmällä kelillä. Lisäksi on tarjolla aloittelijoille suunnattuja lautoja, joiden kantokyky on parempi kuin tavallisten lautojen.

Suomessa purjelautailun harrastajia arvellaan olevan noin 3000-5000. Suomen purjelautaliitossa oli noin 300 jäsentä vuonna 2015. Suosittuja harrastuspaikkoja ovat esimerkiksi Hanko, Yyteri, Kalajoki ja Nallikari. Myös suurilla järvillä, esimerkiksi Saimaalla, purjelautailua harrastetaan aktiivisesti.

Suomessa kilpailutoimintaa pitää yllä Suomen purjelautailuliitto. Normaalisti Suomessa kilpaillaan Formula Funboardin ja Raceboardin luokissa, ja kilpailuja järjestävät yksittäiset seurat tai valtakunnallinen liitto. Aktiivisesti kilpailevia henkilöitä Suomessa on noin 30. Purjelautailussa on myös olympiataso, joka on nimeltään Neil Pryde RS:X. Tämä luokka korvasi aiemman Mistral One Design luokan vuonna 2008. Tässä uudemmassa luokassa kilpaileminen on saavuttanut enemmän suosiota ulkomailla kuin Suomessa. Kuitenkin myös vuonna 2008 Suomesta löytyi edustajisto purjelautailulle, jolloin Tuuli Petäjä kilpaili naisten RS:X luokassa sijoittuen 16:ksi.

Purjelautailu harrastuksena

Monella on ollut vaikeuksia opetella purjelautailua juuri hankalien lautojen, ja vaikean tekniikan takia. Markkinoille on kuitenkin saapunut lautoja, jotka ovat paljon vakaampia kuin vanhemmat lautamallit, joten aloittelijatkin pääsevät nauttimaan lautailun iloista. Tärkeintä on, että aloittelija harjoittaa sekä tasapainoaan, että purjehduksen perusasioita. Aloittelija voi myös ottaa tunteja lähellä olevasta lainelautailukoulusta, tai katsoa opetus -DVD:tä. Hyvällä opetuksen ja kärsivällisen opiskelun avulla purjelautailu on opittavissa muutamassa oppitunnissa.

Purjelaudan lisäksi harrastaja tarvitsee märkäpuvun, ja niin sanotun strapetsiliivin, jota käytetään käsien kuormituksen keventämiseksi. Purjelautaharrastajat joutuvat jatkuvasti tarkkailemaan säätä ja tuulta, jotta löytyy oikeanlainen sää parhaaseen purjelautailupäivään.

Kun lainelautailun kerran oppii, siitä voi nauttia täysin siemauksin ilman turhia paineita. Se on oivallinen ulkoilmaliikuntamuoto aurinkoisiin ja hieman tuulisiin säihin.